Helsingin karmivimmat kadut ja salakapakat – sukella leffamaisen synkkään tunnelmaan

Elokuvan alussa Frankenstein ja tohtori Euphronious hiipivät pimeän turvin hautausmaalle kaivamaan ylös traagisesti kuolleen naisen ruumiin. 

Mikä siis olisi parempi tapa päästä elokuvan tunnelmaan, kuin lähteä myöhäisillan kävelylle Hietaniemen vanhalle hautausmaalle, jonka portit ovat auki iltakymmeneen asti. Etenkin tähän aikaan vuodesta hautojen lomasta nousevat lehdettömät, tummat puut tuovat oman synkän vivahteensa tunnelmaan.

Yöllinen hautausmaa voi olla monelle karmiva ajatus, mutta täydessä hiljaisuudessa hautakivien lomassa kävely on myös oudon rauhoittavaa – ainakin niin kauan, kun et huomaa tummaa hahmoa lapio kädessä haudan edessä…

Iso osa elokuvan tunnelmaa on ympäristö, jossa siinä liikutaan. 1930-luvun Chicagon ja New Yorkin pimeät kadut, sivukujat ja porttikongit tarjoavat lainsuojattomille lukuisia varjoja ja piilopaikkoja, joihin vetäytyä.

Helsingissä samanlaista synkän salaperäistä tunnelmaa voi kokea jugend-taloistaan tunnetuista vanhoissa kaupunginosissa, kuten Kruununhaassa, Punavuoressa tai Ullanlinnassa. 

Jykevien kivitalojen mahtipontiset porttikongit kätkevät varjoihinsa tuhansia tarinoita menneiltä vuosikymmeniltä. Lähde liikkeelle pimeällä ja poikkea pienemmille sivukaduille – jos uskallat.

Elokuvassa drinkkejä siemaillaan niin hienostuneissa cocktail-baareissa, yläluokan hulppeissa juhlissa kuin hämyisien kujien riettaissa yökerhoissakin. 1920- ja 1930-lukujen tunnelmaan pääset parhaiten salaperäisessä Trillby & Chadwick -cocktail-baarissa Katariinankadulla. 

Tummennetuin ikkunoin varustettu huomiota herättämätön ovi johtaa kaupungin salaperäisimpään baariin, johon pääsee vain koputtamalla. Mutta kun ovi vihdoin aukeaa, vastaan tulvahtaa sekoitus jazzmusiikkia, iloista puheensorinaa ja 1920-luvun tyyliin sisustetun hämyisän baarin intiimiä tunnelmaa. Paikka on saanut innoituksensa kieltolain aikaan Helsingin keskustassa toimineesta salakapakasta, ja sama henki on läsnä edelleen. Baarista poistutaan takaoven kautta ja valokuvaus on ehdottomasti kielletty. Ole siis huoletta: mitä tapahtuu salakapakassa, jää salakapakkaan!

Samaa mystistä ja intiimiä tunnelmaa löytyy myös monista muista Helsingin cocktail-baareista. Kannattaa piipahtaa esimerkiksi Senaatintorilla sijaitsevassa art deco -tyylisessä Blandassa sekä Fleminginkadun ihanan överillä sisustuksellaan ilahduttavassa Strutsissa.

Frankensteinille elokuvateatterit ja etenkin hänen suosikkinäyttelijänsä tähdittämät 1930-luvun mustavalkoelokuvat ovat turvapaikkoja, joihin hän pakenee silloin, kun meno ympärillä äityy liian rankaksi. Myös Helsingin vanhimmat, tunnelmalliset elokuvateatterit, tarjoavat pakopaikan arjesta koristeellisine saleineen, pehmeine samettipenkkeineen ja katsomoparveineen.

Eerikinkadulla sijaitseva art deco -kauden elokuvateatteri Orion on ollut yhtäjaksoisessa teatterikäytössä vuodesta 1928. Heti aulassa katse kiinnittyy komeisiin pylväisiin, jotka saavat tilan tuntumaan todellista korkeammalta. Teatterisalissa on yhä vanha orkesterimonttu, josta elokuvia säestettiin mykkäelokuvien kaudella.

Vielä vanhempi elokuvateatteri on vuonna 1909 perustettu Kluuvikadun Maxim, jonka alkuperäinen rakennus on tosin purettu ja uusi remontoitu useaan otteeseen. Menneiden aikojen tunnelma on kuitenkin yhä aistittavissa etenkin pienemmässä salissa, joka on suojeltu ja tehty kopioksi 1900-luvun alun teatterisalista.

Elokuvassa Frankensteinin morsian herätetään henkiin synkässä laboratoriossa. Samanlainen sali löytyy Meilahden vanhasta sairaalasta, jossa PakoMielle järjestää pakohuoneseikkailuita. Vaikka PakoMielteen seikkailussa ei herätetäkään ketään henkiin, kuvasto on hyvin samanlaista kuin elokuvassa.

Ränsistynyt, hylätty sairaala, jonka synkät salit henkivät uhkaa. Jossain siellä lymyää sarjamurhaaja, jonka kynsistä pelaajien pitää koettaa pelastaa sokea morsian. Tämän pakohuoneen tekevät todella jännittäväksi elävät näyttelijät. Harva selviää tämän pakopelin läpi kirkaisematta kauhusta!

Hämyisten suurkaupunkien lisäksi Frankenstein ja hänen morsiamensa liikkuvat paljon maaseudulla ja yöpyvät heinäladossa. Helsingin keskustasta ei kuitenkaan tarvitse ajaa kauas päästäkseen maalaismaisemiin. 

Helsingin yliopistolle kuuluvan Viikin tutkimustilan, eli entisen Latokartanon tilan, tiluksilla ja pelloilla unohtaa helposti olevansa Suomen pääkaupungissa. Maalaisidylli kätkee kuitenkin sisäänsä myös hyytävän kummitustarinan. 

Jo 1500-luvulla perustetulla Latokartanon tilalla sattui vuosisatojen aikana useita tuhoisia tulipaloja. Legendan mukaan tilan renkituvassa syttyi tulipalo kesken hurjien bakkanaalien, ja monet juhlijoista menehtyivät. He eivät kuitenkaan hyväksyneet kohtaloaan, vaan palaavat tiluksille juhlimaan haudan takaa. Jos siis vielä uskallat tilan maille illan hämärässä, pidä silmällä villisti juhlivia hahmoja.

Dallapénpuistossa Vallilassa kohoaa jykevä punatiilinen rakennus. Siinä on toiminut muun muassa nuorisotalo, mutta sen historia on astetta synkempi. Ulko-oven päällä, kahden ristin välissä, on isoin kirjaimin kirjoitettu latinankielinen lause: ”Statutum est hominibus mori”, eli ”säädetty on ihmiselle kuolema”. 

Lause viittaa kuoleman vääjäämättömyyteen ja kuvaa kivilinnan alkuperäistä tarkoitusta. Vuonna 1923 rakennettu rakennus on alun perin toiminut ruumishuoneena. Siellä vainajat pestiin ja laitettiin arkkuihin, ja kuljetettiin sitten rautatietä pitkin Malmin hautausmaalle.

Nykyään Harjun vanhan ruumishuoneen tiloissa järjestetään muun muassa taidenäyttelyitä ja erilaista pop-up-toimintaa. Niiden aikana on siis mahdollista päästä sisään huoneisiin, joissa vajaat sata vuotta sitten säilytettiin hautaamista odottavia ruumiita.