Arvostelussa elokuva Michael

Kukaan ei odottanutkaan, että pitkään viivästynyt popagandaelokuva olisi syväluotaava katsaus Michael Jacksonin elämään. Ja silti Michael on yksiulotteisempi ja varovaisempi kuin etukäteen olisi osannut kuvitella. Elokuva keskittyy korostamaan popin kuninkaan loistokkuutta ja sivuuttaa kokonaan kaiken muun, törmäillen samalla kaikkein kuluneimpiin musiikkielämäkertojen kliseisiin.

Käsikirjoituksesta vastaa John Logan (Gladiator), ohjauksesta Antoine Fuqua (Training Day) ja tuotannosta Graham King (Bohemian Rhapsody). Ansiokas tekijäjoukko tekee kaikkensa ohjatakseen päähenkilön maineen mahdollisimman ehjänä läpi karikkojen. Lopputulos on faneille (ja perikunnalle) suunnattu ystävänpalvelus, joka näkee maailman mustavalkoisena ja jättää huomiotta tähden elämän viimeiset 21 vuotta.

Ja silti Michael on näkemisen arvoinen, jos ei muuten, niin upeiden musiikkijaksojensa ansiosta.

Tapaamme Michaelin laulavana ihmelapsena ja Jackson 5 -poikabändin keulakuvana. On vuosi 1966 Garyssa, Indianassa, ja perheen elämää hallitsee rautaisella otteella ja nahkavyöllä isä Joe (Colman Domingo), joka yrittää epätoivoisesti löytää perheelleen tietä ulos köyhyydestä. Joen raskaasta työstä terästehtaalla mainitaan, mutta kuten niin usein Michaelissa, taustoittaminen jää muutaman vuorosanan varaan. Vastaamatta jää liuta kysymyksiä. Mikä miestä riivaa? Mikä tekee hänestä Michaelin arkkivihollisen tulevina vuosina? Tunnelma on kuin King Richard -elokuvassa – jossa Will Smith painiskeli raivoisan mutta monisyisen tennisisä Richard Williamsin roolissa – mutta ilman psykologista syvyyttä.

Myrkyllinen isä–poika-suhde jää pintatasolle, vaikka elokuva rakentuu sen varaan. Michael on Peter Pan vastaan Kapteeni Koukku -kertomus, joka operoi yksinkertaisilla totuuksilla. On pieni poika, joka ei koskaan kasvanut aikuiseksi, vaan etsi turvaa saduista rakentaakseen uudelleen lapsuuden, jonka hän menetti kiertuebusseille ja esiintymislavoille. Ja on isä, joka piiskaa ja hyväksikäyttää poikansa lahjakkuutta. 

Domingon matelijamainen roolisuoritus ei nouse sarjakuvapahista kummoisemmaksi, ja äiti Katherine (Nia Long) jää pelkäksi koristeeksi. Elokuva on enemmän kiinnostunut Bubbles-simpanssista kuin veljistä Jermaine, Marlon, Tito, Jackie tai siskosta LaToya (Janet Jackson kieltäytyi kokonaan osallistumasta elokuvaan).

Aikahyppy vuoteen 1978 esittelee aikuiseksi varttuneen – muttei sellaiseksi muuttuneen – Michaelin, joka ottaa epävarmoja askelia sooloartistina. Hän löytää äänensä muttei itsenäisyyttä; hän äänittää Off the Wallia Quincy Jonesin (Kendrick Sampson) kanssa keskiyön tunteina, koska hänet pakotetaan yhä päivätyöhön Jackson 5:n kanssa.

Pääosaa esittävä poptähden veljenpoika Jaafar Jackson hallitsee setänsä liikkeet täydellisesti, ja kappaleet ovat tietysti täyttä rautaa. Jos kuuluisa Thriller-video onkin kömpelösti toisinnettu, nostavat monikameralla kuvatut konserttitaltioinnit tunnelman kattoon – erityisesti huipennuksena nähtävä vuoden 1988 Bad World Tour -keikka Wembleyllä.

Turhan moni asia sivuutetaan olankohautuksella: äidin tausta Jehovan todistajana, Jacksonin ihosairaus ja hänen suhteensa kipulääkkeisiin, jopa hänen musikaalinen lahjakkuutensa. Elokuvassa toistellaan, että Michaelin musikaalisuus on "jumalainen lahja", mikä tarkoittaa, ettei luovaan prosessiin edes yritetä pureutua. Kappaleet ja inspiraatio vain saapuvat hänen kelluessaan seesteisenä uima-altaassa. Rehellisyyden nimissä on tosin sanottava, että lause: ”Jos en ole täällä vastaanottamassa näitä ideoita, Jumala saattaa antaa ne Princelle”, on napakka heitto.

Tämäkö on se hinta, joka musiikkielämäkerroista on maksettava? Jos haluaa käyttää maailmankuuluja lauluja, pitää kertoa tarina, jonka perikunta hyväksyy. Jos taas haluaa kertoa kokonaisvaltaisemman tarinan, saa pärjätä ilman musiikkia. 

Se, että Michaelia kuvattiin perheen aidossa Encinon kartanossa ja että Jacksonin asianajajaa (ja tuottajaa) John Brancaa näyttelee Top Gun: Maverick -tähti Miles Teller, kertoo luultavasti kaiken tarvittavan siitä, miten kyseinen kompromissi syntyi.

Yksikään uskottava levykokoelma ei pärjää ilman Off the Wallia ja Thrilleriä. Mutta yksikään Blu-ray-hylly ei tarvitse kopiota Michaelista.