Arvostelu: Birds of Paradise kaappaa yleisön otteeseensa jo ennen kuin esitys ehtii alkaa

Helsingin Kaupunginteatterin Studio Pasilassa nähtävä Birds of Paradise kaappaa yleisön otteeseensa jo siinä vaiheessa, kun ovet saliin avataan ja katsojat alkavat etsiä istumapaikkojaan. Penkeillä odottaa istumassa esityksen tanssijoita erikoisissa asuissaan. Uskaltaako viereen edes istua? 

Pahaenteinen elektroninen musiikki kasvattaa jännitystä, ja ilmassa väreilee odotus: mitäköhän tästä tulee?

Ja kun esitys alkaa, se todella alkaa. Sen jälkeen se onkin sitten menoa loppuun asti. Tunti vierähtää hurauksessa. Miehisen maskuliinisuuden kustannuksella pilaileva Birds of Paradise on tanssiesitys, jossa ei ehdi haukotella. Teos on teatraalinen, ylitsevuotava ja hyvin fyysinen. 

Esityksen innoittajana ovat Papua-Uuden-Guinean viidakoissa elävät paratiisilinnut tunnetaan koristeellisesta ulkonäöstään ja näyttävistä soidinmenoistaan. Ne raivaavat itselleen esiintymispaikkoja, valmistelevat oksia ja vääntelevät vartaloitaan mitä erikoisimpiin asentoihin kumppanin houkuttelemiseksi.

Eläinmaailmassa ei taida olla toista otusta, joka houkuttelee naarasta yhtä mielikuvituksellisesti. Paitsi ehkä ihminen. Ja siinäpä on esityksen ydin.

Tiia Kasurisen luoma, ohjaama ja koreografioima esitys käyttää luonnon spektaakkelia ihmisten käyttäytymisen peilinä. Huumori syntyy tavasta, jolla se liioittelee miehistä näyttämisenhalua, kilpailua ja aggressiivisuutta. Tanssijat pullistelevat, uhittelevat, koreilevat ja vaativat huomiota paljastaen samalla maskuliinisuuden ihanteisiin sisältyvän absurdiuden. 

Loppua kohden tunnelma pehmenee. Lintujen maailma muistuttaa, ettei viehätysvoiman tarvitse perustua pelotteluun. Se voi syntyä myös tanssista, leikistä ja hurmaamisesta. 

Teos on herättänyt kansainvälistä huomiota jo ennen tämän täysimittaisen version valmistumista. Sen aiempi versio valittiin Pariisissa järjestetyn Danse Élargie -koreografiakilpailun finalistiksi vuonna 2024. Se oli ensimmäinen kilpailun finaaliin yltänyt suomalaisteos.

Se vähän, mitä puhetta – tai pikemminkin huutoa – on, on englanniksi. Esitys sopiikin erinomaisesti myös kansainväliselle yleisölle.

Tanssijoina Kasurinen, Kaisu Koittola ja Lauri Lohi tekevät vaikuttavan, fyysisen puristuksen. Myös visuaalisesti esitys on komea, kiitos Leevi Ikäheimon suunnittelemien pukujen, jotka muuttavat esiintyjät ihmisten, lintujen, klubiolentojen ja showpainijoiden kummallisiksi risteytyksiksi. Hauska oivallus ovat laskettelumonot: ne jalassa ihminen tosiaan tepastelee kuin lintu.

Elektroninen musiikki on hypnoottista, ja sen taustalle punoutuu ajoittain lintujen laulua ja viidakon ääniä.

Teos herättää silti myös joitakin varauksia. Maskuliininen uhoaminen on toisteista, mikä tietysti kuvasta todellisuutta. Paratiisilintumainen, taiteellisesti oivaltava tanssi jää vähemmälle. Esityksen sanomaa ei voi sanoa hienovaraiseksi, vaan se lyödään konkreettisestikin (piikki)nuijalla päähän. 

Mutta siitä viis. Tämä on komea esitys, joka kannattaa kokea. Sitä kuvastaa ensi-iltayleisön reaktio: seisten annetut aplodit.

Esitystä katsellessa tulee mieleen, että sitä kurkistaa samalla tulevaisuuteen. Jos tekoäly vie kaikilta lopulta työn ja antaa tilalle Elon Muskin lupaaman yltäkylläisyyden ajan, ehkä ihmiskunnan tulevaisuus on tässä: käytämme aikamme mitä mielikuvituksellisempien asusteiden rakenteluun ja niillä koreiluun, sopivaa kumppania etsien. Kun elämästä kaikki muu merkitys on karsittu pois, jäljellä jäävät soidinmenot.

Helsingin Kaupunginteatterin Birds of Paradise Studio Pasilassa 19.8.2026 asti.