Arvostelussa elokuva Kaunis, rietas, onnellinen

Tämä on elokuva, jonka jälkeen tekee mieli rientää suoraan kotiin ja kertoa tärkeimmille ihmisille, että rakastaa heitä. Sillä pohjimmiltaan siitä kertoo Selma Vilhusen koskettavasti ohjaama elokuva: rakkauden puutteesta.

Kaunis, rietas, onnellinen kertoo paljosta muustakin: elämästä alkoholisoituneen ja luonnehäiriöisen puolison rinnalla, menestyksen paineista ja sitä totuudesta, jota meidän on niin perin vaikea uskoa, vaikka sitä meille kuinka monta kertaa toistettaisiin: maine ja mammona eivät tuo onnea. Ihailluinkin supertähti voi olla syvästi yksinäinen. 

Elokuva muistuttaa myös siitä, että elämässä täytyy olla muutakin kuin ura ja parisuhde. Elokuvan Kaija Koolle se henkireikä on ratsastus ja talli, paikka, jossa hän on vain yksi ratsastaja muiden joukossa. Pahimpina hetkinä se pitää hänet kasassa.

Oona Airola tekee hienon, moniulotteisen roolin, mutta hänen Kaija Koonsa on kaikkea muuta kuin rietas ja onnellinen. Hän elää rakkaudettomassa avioliitossa, jossa hellyys on vähissä. Ja kun hän viimein vapautuu ja voimaantuu, valkokangasversio on huomattavasti hillitympi kuin Jouni K. Kemppaisen kirjoittama elämäkerta Kaija Koo – Taipumaton, jossa rakastellaan siellä sun täällä, myös auton konepellillä. Ehkäpä hyvä niin.

Jari Virman tekee vahvan roolin aviomiehenä, lahjakkaana popsäveltäjä Markku Impiönä. Elokuva seuraa heidän tarinaansa nuorista, musikaalisista rakastavaisista hittitehtaaksi ja riiteleväksi aviopariksi. Kaija haluaa rakastaa ja tulla rakastetuksi, mutta mies ei siihen kykene, vaan pakenee alkuhuuman jälkeen itseään alkoholismiin. Katkeruus kytee: mies säveltää hitit, mutta yleisön suosion kerää vaimo.

Impiöstä tulee elokuvan riivaaja, minkä roolin hän on ilmeisesti hyväksynyt tosielämässä. Elämäkertakirjan ilmestymisen jälkeen hän myönsi Ilta-Sanomien haastattelussa, ettei totuutta kannata kiistää. Hän kertoi kuitenkin raitistuneensa sekä saaneensa elämälleen uuden suunnan. Samaan hengenvetoon hän lisäsi haastattelussa, että kyllähän hän tietää tehneensä Kaijasta tähden. Elokuvan tulkinta omistushaluisesta, kontrolloivasta ja vähättelevästä miehestä taitaa osua.

Katkeruus kytee: mies säveltää hitit, mutta yleisön suosion kerää vaimo

Kaksituntinen elokuva käynnistyy verkkaisesti, mutta löytää kyllä rytminsä. Hidas alku palvelee tarkoitusta: se auttaa ymmärtämään, miksi päähenkilö takertuu mieheensä ja sietää niin pitkään tämän yhä narsistisemmaksi muuttuvaa käytöstä. Elokuva vihjaa syyn löytyvän lapsuudesta, perheestä, jossa kyllä rakastettiin, mutta rakkautta ei osattu näyttää. Halaaminen oli vaikeaa. Riittämättömyyden tunteen kanssa elävä päähenkilö kestää enemmän kuin pitäisi.

Elokuva päättyy kohottavaan konserttitaltiointiin. Huipulle palannut ja oman itsensä löytänyt Kaija Koo, se aito ja oikea, esiintyy täydelle olympiastadionille. Valtavan huulipunapuikon päällä poseeraten hän laulaa elokuvan nimikkokappaleen. Saa olla aika kyyninen, jos kohtaus ei tämän elokuvan päätteeksi iske ja lujaa. 

Vilhusen elokuva muistuttaa, ettei kannata kadehtia toisten menestystä, sillä emme tiedä, mitä tragedioita niiden taustalla on. Onni löytyy pienistä, arkisista hetkistä – vaikka siitä, kun näkee ruokapöydästä oravan vilistävän ikkunan takana. Ohjaaja käyttää tällaisia pieniä hetkiä oivaltavasti suurten asioiden kertomiseen.

Elämä on vaihtokauppaa. Koska onni löytyy arjesta, sen saavuttaminen taitaa olla meille taviksille helpompaa kuin ihailemillemme supertähdille. Mutta silti: kukapa meistä ei haluaisi joskus laulaa täydelle yleisölle ja vieläpä valtavan fallossymbolin päällä seisten? Olisiko onni sittenkin yliarvostettua?

Elokuvan ensi-ilta 18. helmikuuta.

Ohjaus: Selma Vilhunen

Käsikirjoitus: Ilona Ahti

Rooleissa: Oona Airola, Jari Virman, Maija Paunio, Taneli Mäkelä, Katariina Havukainen, Anu Sinisalo, Sara Grotenfelt, Daniel Virtanen, Ella Lahdenmäki, Saara Kotkaniemi, Aku Sipola ja Ville Tiihonen

SUOSITTELEMME: Helsingin parhaat elokuvasalit