[category]
[title]
Riemukas ja ihanan optimistinen intergalaktinen seikkailu (alkuperäiseltä nimeltään Project Hail Mary) saattaa kimppaan Ryan Goslingin ja ystävällismielisen, kivisen avaruusolennon. Yhdessä he ryhtyvät pelastamaan maailmaa tuholta, joka uhkaa, kun aurinko ei jaksa enää paistaa.
Viimeistään tämä elokuva todistaa että tätä Hollywood-tähteä on mahdoton olla rakastamatta, vaikka sydän olisi täyttä kiveä. Gosling tuo rooliinsa hurmaavaa charmia ja fyysistä komiikkaa vastustamattomalla yhdistelmällä Steve McQueenin karismaa ja Lurppa-koiran vastahakoisuutta. Hän esittää Ryland Gracea, tiedemiestä ja opettajaa, joka herää avaruusaluksessa hyperunesta huomatakseen matkaseuralaistensa kuolleen – ja olevansa jo useiden valovuosien päässä kotoa yhdensuuntaisella matkalla pelastamaan kuolevaa Aurinkoa.
Ryland ryhtyy toimeen heti, kunhan on keksinyt, miten liikkua painottomassa aluksessa lyömättä päätään ohjauspaneeleihin.
Välillä käydään takaumien kautta katsomassa, miten Goslingista/Rylandista kuoriutui vastentahtoinen sankari. “I put the ‘not’ in ‘astronaut’”, hän sanailee ja yrittää muistuttaa, ettei ole saanut sankarin rooliinsa minkäänlaista koulutusta. Kansainvälisen pelastusoperaation rautainen johtaja Eva Stratt (Sandra Hüller) toteaa vain: “Maailma luottaa sinuun.”
Lopulta Ryland suostuu, sillä mitäpä muutakaan hän voisi. Maata odottaa jääkylmä tuho, joten Ryland kuolisi joka tapauksessa. Parempi siis edes yrittää.
Avaruudessa mukaan tarttuu mystinen, kiven muotoinen avaruusolento Rocky, joka telakoituu Rylandin aluksen viereen ja ottaa ensikontaktin. Kaksikko löytää tavan kommunikoida ja yhdistää taitonsa yhteisen päämäärän hyväksi.
Tässä on vuoden bromanssi: nukkeanimaatio ja perinteiset erikoistehosteet tekevät Rockysta yllättävän konkreettisen ja kosketeltavan tuntuisen otuksen, ehkä rakastettavimman avaruusolennon sitten E.T.:n.
Rocky on rakastettavin avaruusolento sitten E.T.:n
Ohjaajakaksikko Phil Lord ja Chris Miller (Spider-Man: Across the Spider-Verse) nojaa Andy Weirin “melko realistiseen” tieteisromaaniin. He antavat tarinan vilpittömyyden nousta pintaan, luopumatta kuitenkaan sen humoristisista sävyistä. Tempo pysyy enimmäkseen ripeänä, vaikka keskivaiheilla tulee hieman seesteisempi jakso, kun Ryland ja Rocky vasta tekevät tuttavuutta.
Käsikirjoittajana on Drew Goddard, joka vastasi jo aiemmasta Weirin filmatisoinnista (Yksin Marsissa). Tälläkin kertaa hän juhlistaa yhteistyötä ja oivalluksia enemmän kuin hurjaa toimintaa ja pitää yllä tasapainon panosten, huumorin ja sydämellisyyden välillä. Tämä ei kuitenkaan ole Solariksen kaltaista filosofista scifiä, vaan kekseliäisyyttä ja sitkeyttä juhlistava seikkailu. Kolmannen näytöksen käänne muuttaa kaiken – ja samalla ei mitään – suhteessamme Rylandin sankaritekoihin.
Greig Fraserin eteerinen kuvaus tuo kapselien sisätiloihin kultaisen hehkun. Visuaaliset tehosteet ovat upeat: valkokankaan täyttävät valtavat safiirin ja turkoosin sävyiset tähtitaivaat, joita voisi mennä varta vasten katsomaan planetaarioon. Nyt ne saa kuin kaupan päälle elokuvassa. Daniel Pembertonin musiikki jatkaa samaa taivaallista tunnelmaa.
Goslingin ja Hüllerin johdolla Lord ja Miller ovat luoneet kosmisen seikkailun, jonka sydämessä sykkii toivo ja jonka silmäkulmassa pilkehtii huumori. Tämä on juuri sellaista scifi-spektaakkelia, jollaista näinä riitaisina aikoina kaivataan: ylistyslaulu sitkeydelle ja yhteistyölle yli kieli-, kulttuuri- ja jopa lajirajojen. Operaatio Ave Maria muistuttaa siitä yksinkertaisesta ajatuksesta, että ehkä voisimme tulla hieman paremmin toimeen toistemme kanssa, olimme sitten amerikkalaisia, kiinalaisia tai vaikka avaruusolioita.