Bistro Ego

Tunnustan: en ole lähtökohtaisesti fuusiokeittiön suuri ystävä. Perinteiset keittiöt ovat hioutuneet huippuunsa vuosikymmenien saatossa, ja uusien elementtien yhdistäminen on usein vain turhaa kikkailua. Turhan usein fuusiokeittiöissä ei ymmärretä kummankaan keittiön syvintä olemusta, vaan yhdistetään makuja vain pinnallisesti – ja piinallisesti.

Näin ei ole onneksi Bistro Egossa, joka julistaa edustavansa ranskalais–japanilaista keittiötä. Yhdistelmä on kiehtova mutta myös vaarallinen: onko kaksi hienostunutta keittiötä oikeasti muka yhdistettävissä?

Ranskalainen keittiö on kuuluisa kastikkeiden hallinnasta ja klassisten tekniikoiden systematisoinnista, kun taas japanilainen keittiö on syvästi juurtunut umamin – viidennen perusmaun, joka tunnistettiin ensimmäisenä Japanissa – arvostamiseen ja kehittämiseen.

Bistro Ego onnistuu tehtävässään, koska se tekee sen hienostuneesti. Välillä jopa niin hienostuneesti, että välillä on oikein ruokalistasta tarkastettava, että mikä olikaan annoksen japanilainen osuus.

Keittiön ohjaksissa on vuoden kokki 2025 -kilpailun voittaja Piero Silvani. 

Egon ruoat ovat kaikkea muuta kuin ravintolan nimi voisi antaa olettaa. Ne eivät edusta ylikorostunutta egoa, vaan pikemminkin päinvastoin. Ego luottaa asiakkaan makuun. Täällä ei sorruta liialliseen kastikkeilla pelaamiseen, vaan raaka-aineisiin, joita käsitellään hellitellen: esimerkiksi crudo-kalaa tai vaikkapa viiriäistä on kypsytetty hartaudella, jotta rakenne saadaan täydelliseksi. 

Maut ovat hillittyjä ja hienovaraisia, kuten Olo Groupin muissakin ravintoloissa kuten Michelin-tähdellä palkitussa Olossa tuntuu olevan tapana. Se on tervetullutta Helsingin ravintolakartalla, kun monet muut ravintolat luottavat kastikkeiden voimaan vähän liikaakin. 

Täällä ei tehdä helppoja ratkaisuja. Nykyisin joka toinen ravintola tuntuu tunkevan misoa joka väliin makua lisäämään,  mutta täällä sitä käytetään säästeliäästi, jopa yllättävän harvassa ruoassa. Misoa löytyy esimerkiksi jäätelöstä, joka onkin erinomaista.

Jos jossain mennään ego edellä niin sitten esillepanossa. Siinä ei ole säästelty. Kukkasin koristellut annokset ovat kuin pieniä taideteoksia.

Rento ja sydämellinen palvelu saa tuntemaan itsensä kotoisaksi, mutta ainakin vierailun aikana tavallisena tiistai-iltana tunnelma oli turhankin rauhallinen. Ego ei todellakaan ole kaupungin vilkkaimpia ravintoloita. Täällä ei tule oloa, että on trendien harjalla ja juuri siellä, missä tapahtuu.

Mutta miksei täyttä viittä tähteä? Makujen kohtaaminen luo mielenkiintoisia paletteja ja illallisen päätteeksi sitä huomaa miettivänsä, että olisi kiva maistella läpi kaikki ruoat. Toisaalta yksikään annoksista ei erottunut joukosta sellaisena ekstaattisena elämyksenä, että sitä olisi pakko päästä syömään uudestaan. 

Toisekseen annokset ovat hillittyjä myös kooltaan, mikä korostuu etenkin yksittäisiä annoksia tilatessa. Niille kertyy hintaa, muttei kokoa (pääruoat 24–34 euroa). Täällä ei ähky pääse yllättämään, eikä Bistro Egoa voi suositella varsinkaan sellaisille henkilöille, jotka ovat tottuneet rekkamiehen annoksiin.

Tänne kannattaakin tulla nimenomaan neljän ruokalajin menun (59 euroa) perässä. Siinä hinta–laatusuhde alkaakin jo olla kohdillaan.