Minulta kysytään usein, mikä on suosikkini maailman keittiöistä. Viime aikoina olen kallistunut yhä useammin vastaamaan: kiinalainen.
Se on aika täydellistä lohturuokaa: kiinalainen ruoka voi olla hyvinkin öljyistä ja tuntua silti tasapainoiselta, koska rasvaisuuden vastaparina on hapokkuutta, suolaisuutta ja fermentoituneita makuja. On soijakastiketa, riisiviiniä, etikkaa ja chilin potkua. Taustalla vehkeilevät vastustamattomasti valkosipuli, inkivääri ja seesamiöljy.
Ja sitten on vielä munakoiso. Jos joku maailman keittiö on keksinyt, miten vaatimaton vihannes muutetaan puhtaaksi kullaksi, se on kiinalainen. Parhaimmillaan munakoiso on niin silkkisen pehmeää että se on koostumukseltaan lähes kermaista. Se imee itsensä täyteen makua ja suorastaan sulaa suussa. Hyvin kokattu munakoiso saa paatuneimmankin lihansyöjän harkitsemaan loppuelämää kasvissyöjänä.
Onneksi kaukana takana ovat ne ajat, jolloin Helsingin kaikki kiinalaiset ravintolat tuntuivat tarjoavan samoja, länsimaiseen makuun muokattuja annoksia. Eli ruokia, jotka oli tarkoitettu syötäväksi yksittäisinä annoksina ja maistuivat kaikki samoilta. Nykyisin Helsingissä on onneksi useita erinomaisia kiinalaisia ravintoloita, joissa voi tilata pöydän täyteen erilaisia annoksia, jotka kaikki tukevat toisiaan.
Ja nimenomaan pöydän täyteen. Kiinalaiseen ravintolaan kannattaa mennä porukalla, tilata enemmän ruokia kuin tuntuu järkevältä ja jakaa kaikki. Näin saa pöytään erilaisten makujen ja rakenteiden kavalkaadin.
Runsaus kuuluu myös kiinalaiseen vieraanvaraisuuteen. Etenkin juhlavammissa aterioissa pöytään on tapana tilata mieluummin liikaa kuin liian vähän. Ylijääneet ruoat kannattaa pyytää mukaan: ne maistuvat usein seuraavana päivänä jopa paremmilta, kun maut ovat ehtineet asettua.
Vahvin painotus Helsingissä on sichuanilaisessa keittiössä, mutta muitakin ruokia löytyy. Hinta–laatusuhde on kohdillaan. Pääruoan 20 euron hinta ei ehkä ensi silmäyksellä vaikuta erityisen edulliselta, mutta annokset ovat isoja ja niistä riittää jaettavaksi ja kotiinvietäväksi.
Kiinalaiset ravintolat ovat vieläpä keskeisillä paikoilla. Eli kun nälkä iskee missä päin keskustaa tahansa, lähellä on aina kiinalainen. Päärautatieaseman vieressä on Biang!, Kampissa Mei Lin, Sörkassa Taste of Uighur ja Pasilan asemalla Brocadi.
Artikkelin kirjoittaja on helsinkiläinen matkailutoimittaja, joka on asunut 15 vuotta Aasiassa.