Flow on julkaissut ensimmäiset artistinsa kesän 2026 festareille. Mukana on kaksi tuttua esiintyjää edellisvuosilta, kun Flow’n lavalle tekevät paluun sekä Nick Cave and the Bad Seeds että Florence and the Machine, jotka molemmat kuuluivat festivaalin pääesiintyjiin vuonna 2022. Nick Cave johdatti keikallaan yleisönsä lähes uskonnolliseen hurmokseen.
Flow-debyyttinsä pääesiintyjinä tekevät Turnstile ja ruotsalainen Zara Larsson, joka vastikään tanssitti suomalaisia loppuunmyydyllä Veikkaus-areenalla.
Kansainvälisiin esiintyjiin kuuluvat myös house-musiikin ikoni Honey Dijon sekä PinkPantheress, yksi Ison-Britannian omaleimaisimmista nuorista popäänistä. Hiphop-kuninkaallisiin kuuluva Clipse tekee reunion-keikan. Lambrini Girls huokuu brittipunkenergiaa, ja Nu Genea Live Bandin napolilaisfunk suorastaan pakottaa tanssimaan elokuisen taivaan alla.
Muita varmistuneita ulkomaisia artisteja ovat Sombr, Oklou ja Kettama. Kotimaisista artisteista Suvilahdessa esiintyvät ainakin J. Karjalainen, Arppa 8-pack, Vesta, Ares, Louna0nline, Pearly Drops, Louie Blue, Asla Jo, Jaakko Kulta ja DJ Kridlokk.
Yhteensä esiintyjiä on luvassa lähes 150. Sopii siis odottaa, että Helsingissä on jälleen luvassa huippuluokan festivaali.
Flow-festivaali järjestetään Helsingin Suvilahdessa 14.–16. elokuuta 2026. Lippujen hinnat ovat 159–259 euroa.

