Vanajanlinnan ravintola Carl Wilhelm

Kun tarjoilija kantaa Carl Wilhelmissä eteen suurella valkoisella lautasella täydellisen kiekon muotoisen punaisen tartar-pihvin ja sen viereen omalla lautasellaan valtavia, ilmavia riisikakkuja kuin lentoon lähteviä levyjä, sitä tuntee olevansa sisällä kulinaarisessa seikkailussa. Tai sadussa.

Tunnelmaan sopii ravintolan sijainti Vanajanlinnassa. Nimi kuvaa kartanoa täydellisesti. Vanajaveden rannalla sijaitsevassa jykevässä, punatiilisessä kartanossa on jotain hyvin linnamaista. Synkkää, arvoituksellista ja samalla kiehtovaa.

Jos tunnin ajomatkan päässä Helsingistä haluaa kokea erityisen elämyksen, Vanajanlinna Resort on siihen sopiva kohde. Pitkään se houkutteli pääasiassa hääseurueita ja golfin pelaajia (kartanon golfkenttä, Linna Golf, on Suomen parhaita), mutta nyt kaikilla muillakin on hyvä syy tulla nauttimaan Suomen linnamaisimman kartanon tunnelmasta.

Se syy on Tuomas Vierelä. Hän on ravintola Carl Wilhelmin keittiömestari ja vastaa muutenkin hotellin ravintolatoiminnasta, kuten vaikkapa aamiaisesta, jonka tuotteista 90 prosenttia tehdään paikan päällä.

Vierelällä on pitkä kokemus Suomen huippuravintoloissa, muun muassa Michelin-ravintola Olossa ja se näkyy selvästi myös Carl Wilhelmissä, jonka neljän ruokalajin yllätysmenun (79 €) testasimme. Annokset olivat kaikki kiinnostavia ja keskenään tasapainossa. Monessa annoksessa oli myös mukavaa tekemisen meininkiä, kun sai dippailla ja sekoitella itsekin ainesosia keskenään.

Hyvänä esimerkkinä oli menun ensimmäinen alkuruoka: vaahdotettua maa-artisokkakeittoa, kirnuvoita ja kreemiä muikunmädillä. Se tarjoiltiin briossin kanssa, jonka päälle oli siroteltu fenkolin siitepölyä (luit oikein: fenkolin siitepölyä). Vierelä kävi itse neuvomassa, että laittakaa leipään reippaasti voita ja dipatkaa muikunmätikreemiin. Leivänpalasten välissä sai nauttia ihanan täyteläistä artisokkakeittoa. Täydellistä!

Toisena alkupalana oli härkätartar, jossa sai murtaa itse riisikakun palasia tartarin seuraksi. Pääruokana oli syntisen lihaisaa ja rasvaista wagyu-härkää (joillekuille ehkä liiankin rasvaista) ja aterian päätti seitsemän sitruksen jälkiruoka, josta sopi arvailla, mitä kaikkia sitrushedelmiä siihen on käytetty.

Vierelän ammattitaitoa kuvastaa hyvin se, että hän suunnitteli kyseisen menun vain hetkeä ennen illallista, kun hän oli saanut tuottajilta viime hetkellä erinomaisia raaka-aineita. Yllätysmenu oli tällä kertaa yllätys myös tarjoilijoille. 

Vierelä kertookin ruokafilosofiansa olevan yksinkertainen: sesonki ja raaka-aineet.

Kuten hän itse sanoo: “Hyvistä raaka-aineista saa helposti hyvää ruokaa.”

Vierelän ruokafilosofia näkyy siinä, että raaka-aineet ovat annoksissa selkeästi pääosassa. Vaikka annokset ovat kauniita ja kekseliäitä, raaka-aineita ei piiloteta kikkailun alle, vaan kaikki korostaa niiden omaa makua. Eetoksen noudattamiseen Vanajanlinna on hyvällä paikalla, ympäröiväthän sitä Hämeen viljavat maatalousmaat.

Tarjolla on myös à la carte -lista, mutta jos mahdollista, kannattaa valita yllätysmenu, sillä juuri siinä Vierelä pääsee tekemään parastaan. Väittäisin, että nauttimani illallinen oli täyttä Michelin-tasoa. Jos ette usko minua, niin uskokaa naapuripöytää, josta kuului vähän väliä ihastuneita huutoja tyyliin: “Ihan kylmät väreet nousevat selkäpiitä pitkin!”

Ruoan lisäksi myös puitteet hurmaavat. Ravintola sijaitsee kartanon ruokasalissa, joka on säilynyt alkuperäisessä asussaan. Täällä ovat herkutelleet niin suklaatehtailija Fazer kuin marsalkka Mannerheimkin, kun he ovat käyneet kartanon rakennuttaneen tehtailija Rosenlewin vieraina.

Carl Wilhelmissä tuli olo, että tänne haluaa palata heti uudestaan, ja mielellään jäädä Vanajanlinnaan myös yöksi. Silloin jäisi aikaa käydä myös Vanajanlinnan golfklubilla maistamassa Vierelän sinne suunnittelema hampurilainen. Vierelä nimittäin kertoi, ettei ollut koskaan aiemmin tehnyt hampurilaista, mutta kehitteli sitten klubille purilaista kolmen viikon ajan. 

”Tuli kyllä hyvä”, Vierelä lupaa. 

Pakkohan sitä on päästä jossain välissä maistamaan. 

Tuomas Vierelän johtamana Suomi on saanut Carl Wilhelmistä upean destination-ravintolan, jonne kannattaa matkata varta vasten syömään kauempaakin.